sunnuntai, 28. helmikuuta 2010

Tonnikalapiirakka ja omena-karamellipiirakka











Tonnikalapiirakka 


Pohja:

125 g voita

3 dl vehnäjauhoja

Hieman vettä


Voi ja vehnäjauho sekoitetaan murumaiseksi seokseksi, lisätään pieni määrä vettä ja taputellaan tasaiseksi vuoan pohjalle. 


Täyte:

2 dl maitoa

2 kananmunaa

1 prk tonnikalaa

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä 

Pari ruokalusikallista Mozzarella-Basilika pastakastike(Raguletto)

Pikkaisen ketsuppia

Oman maun mukaan juustoraastetta

Mausteina pippuria, basilikaa, oreganoa,


Kuullota sipulit öljyssä pannulla. 

Laita hieman ketsuppia piirakkapohjalle. 

Sekoita munamaitoseokseen tonnikala, osa juustoraasteesta ja mausteet. 

Kaada seos pohjan päälle ja lisää päälle vielä juustoraastetta. Paista 30-40 min 200 asteessa.

Piirakan vierellä kuvassa on tuoresalaatti jossa on jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, mozzarellajuustoa ja ananasta. 





Omena-karamellipiirakka







Pohja


4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1 dl sulaa voita 
1 dl maitoa

Vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään vaahdoksi. Lisää jauhoihin leivinjauheet ja lisää jauhoseos vaahtoon. Sekoita ja lisää maito ja voi.  Kaada seos vuokaan.

Päälle

4 omenaa

Karamellikastiketta.

Kuori ja pilko omenat. Tee karamellikastike. ( 1,5 dl kermaa, 2 rkl tummaa siirappia, 0,5 dl sokeria ja 3 tl vaniljasokeria. Kiehauta kerma, siirappi ja sokeri. Keitä viitisen minuuttia ja lisää vaniljasokeri). 

Laita omenoita tasaisesti pohjan päälle, kaada karamellikastike päälle ja laita vielä toinen kerros omenaviipaleita.

Ripottele kanelia päälle.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti